Saunan jälkeen

 

Olimme juuri saunoneet. Avasin viskipullon ja tein meille tuhdit paukut. Ajattelin että rentoutuisimme kunnolla mutta Paula päätti kuitenkin ensin tiskata astiat.

Paulan tiskatessa istuin sohvalla ja katsoin häntä. Hänen kiroilevasiili yöpaitaan verhoutunut vartalo, isot rinnat ja upea pylly piirtyivät mahtavasti valkoisen kankaan läpi. Lyhyen helman alta näkyivät tiukat reidet ja sirot paljaat jalat. Tunsin veren alkavan virrata kaluuni, nousin ja menin hänen taakse. Laitoin käteni hänen lantioille ja hyväilin tiukkaa vatsaa.

   – Onko miehellä jotain mielessä, Paula kysyi muka tiukan asiallisesti.

   – Ei mitään ihmeenpää. Mietin vain saisinko kokeilla pillua, ihan vaan pikaisesti?

   – Ehkä kohta, kunhan olen saanut tiskattua. Menehän siitä siksi aikaa vaikka sohvalle ja leiki itselläsi, Paula vastasi hilpeästi.

   – Nyt hetikö? Kysyin ja liu’utin kättä alemmas pitkin ohutta kangasta joka erotti minut silkinpehmeästä ihosta.

   – Nyt heti, kuului tiukka komento.  

Istahdin sohvalle ja aukaisin kylpytakkini vyön, paljastaen heräävän kaluni. Tartuin siihen ja aloin hieroa sitä. Paula vilkaisi sitä muka välinpitämättömästi, mutta tiesin mitä hänen jalkovälissä tapahtui. Kuuma neste alkoi liukastuttaa sitä.

Samassa ovelta kuului koputus. Nykäsin kylpytakin jäykistyvän kaluni suojaksi ja huusin pettyneenä: – Sisään!

Huoneeseen astui JK, paikallinen koneyrittäjä. Olimme tutustuneet häneen kolme vuotta aikaisemmin, kun aloimme rakentaa mökkiämme ja tarvitsimme kaivinkonetta. Jorman Kaivuu ja Maanrakennus taisi olla hänen yrityksen virallinen nimi, mutta kaikki sanoivat miestä ja firmaa vain JK:ksi. Jorma oli 25–vuotias, mukava poikamies. Olimme saaneet häneltä paljon tietoa paikkakunnasta ja myös paikallisista ihmisistä, joilta sai apua mökin rakentamisessa ja muussa tarvittavassa.

   – Iltaa taloon, JK sanoi hiukan arasti. – En kai häiritse?

   – Et ollenkaan, käyhän istumaa, Paula vastasi, vaikkakin tiesi minun olevan erimieltä siitä häiritsemisestä.

   – Ei minulla mitään sen kummempaa asiaa ole, tulinpahan vain käymään, JK jatkoi istahtaen nojatuoliin vastapäätäni ja vilkaisten samalla unelmoivin silmin Paulaa.

   – Otahan viskipaukku, sanoin. – Laseja on tuolla tiskialtaan yläpuolella olevassa kaapissa. Hae sieltä.

   – Voisihan sitä pienen ottaakin, JK sanoi, nousi ja meni tiskipöydän luo.

   – Niitä on tuossa ylähyllyllä, Paula sanoi, – ota itse kun minulla on kädet saippuasta märkänä.

– Taitaa olla muutakin märkänä. – Ajattelin huvittuneena.

JK kurottui Paulan takaa ylähyllylle. Paulan työnsi pyllyä hiukan taaksepäin painaen sillä miehen lantiota ja vilkaisi minua ilkikurisesti virnistäen. Viskilasin valinta kesti yllättävän kauan. Seurasin toimitusta ja jälleen paine nivuksissani nousi.

Valinnan jälkeen JK palasi silmät sumuisena nojatuoliin. Kaadoin hänelle reilun siivun viskiä. Äijä nielaisi puolet juomasta kerralla ja oli tukehtua siihen. Meinasin revetä nauruun, mutta sain juuri ja juuri pidettyä naamani peruslukemilla.

 

Paula sai tiskattua ja tuli viereeni sohvalle ottaen hänkin kunnon siivun juomaa. Hänen upeat reidet näkyivät pitkälti yöpaidan helman alta. Siinä jutellessamme ja viskiä siemaillessa JK:n silmät kääntyivät jatkuvasti Paulan reisiin. Huomasimme molemmat sen ja vilkaisimme toisiamme hymyillen.

Otimme lisää juomaa ja juttelimme muista mökkiläisistä. Siinä jutellessa hyväilin sormella Paulan niskakuoppaa tietäen sen saavan hänet villiksi.

Kun JK lähti käymään ulkovessassa, laitoin käden Paulan reidelle ja hivutin sitä kohti jalkoväliä. Paulan reidet ottivat heti hiukan etäisyyttä toisistaan. Työnsin sormen varovasti häpyhuulten väliin, arvaten vastassa olevan kuuman ja niin kiimaisen pillun. Enkä erehtynyt.

   – Taitaa rouva haluta kunnolla kyrpää, kysyin kiusoitellen.

   – No hiukan, Paula vastasi vähättelevästi ja levitti lisää reisiään päästäen minut tutkimaan kunnolla koloa. Työnsin etusormeni liukkaaseen rakoon ja etsin sormenpäällä G-pisteen alkaen hieroa sitä. Paula sulki silmänsä ja nautti täysillä sormeni liikkeistä sisällään.

   – JK käy tosi kuumana. Vilauta sille pikkuisen, kun se on ottamassa paukkua, niin katsotaan miten äijän käy, sanoin nauraen.

   – Voisihan sitä kokeilla, Paula vastasi kikattaen kuin teinityttö.

 

Olimme muutaman kerran aikaisemminkin ottaneet viinaa JK:n kanssa. Saunamme valmistuttua kutsuin hänet koelöylyihin. Kännäsimme tietenkin samalla. Testatessamme saunaa, miehen yllätykseksi Paulakin tuli yhtä aikaa saunomaan. JK oli ensin tosi häkeltynyt, mutta pian hän kuitenkin ahmi katseellaan upeaa alastonta vartaloa. Eikä vartalon omistajakaan ollut vaivautunut nuoren miehen kiimaisesta katseesta, vaan oli ennemminkin hyvillään ja esitteli estoitta itseään. Seurasin huvittuneena JK:n reaktiota ja huomasin hänen pian muuttuvan vaivautuneeksi, ristivän jalkansa ja asettavan vielä käsivarret syliinsä. Paulakin huomasi sen ja iski minulle vaivihkaa silmää, jatkaen härnäämistä.

 

Kun tapasin Paula ensimmäisen kerran, niin ei hän silloinkaan liikoja ujostellut. Kaverini omakotitalossa oli kosteat tuparit ja olimme silloisen tyttökaverini kanssa päätyneet makuhuoneeseen, lakanoiden väliin. Aikaisemmin pitkin iltaa Paula oli vaivihkaa ja välillä aika suoraankin flirttaillut minulle ja jossain vaiheessa yötä sitten yllättäen kömpi alastomana samaan sänkyyn. Tyttökaverini oli siinä vaiheessa jo niin kännissä, ettei hän tajunnut asiasta mitään. Kun hän nukahti tai paremminkin sammui, niin Paula otti hänen paikkansa, ja vielä useamman kerran yön aikana.

Toisen kerran tapasin Paulan ollessani sinkkuna yksissä mökkibileissä ja siellä Paula osoittikin aika suoraan kiinnostuksen minuun. Niinpä minä menin yöllä kolmanneksi pyöräksi hänen ja hänen silloisen deitin sänkyyn. Paulasta ajatus oli aivan mahtava mutta deitti vetikin siitä niin herneen nenään, että meinasi tulla tappelu. Onneksi olin paljon isompi eikä tarvinnut ruveta hanskaamaan.  Paula olikin sen jälkeen vapaata riistaa, ja minä käytin tilaisuuden hyväksi.

 

Kun kuulimme JK:n kolinaa terassilla vedin vastahakoisesti sormeni pois kuumasta kolosta. Paula huokaisi syvään, selvästi pettyneenä ja asetteli helman vähän säädyllisemmin reisiensä peitoksi. JK istahti takaisin nojatuoliin ja jatkoimme muista mökkiläisistä juoruamista. Sopivalla hetkellä, juuri kun JK oli ottamassa huikkaa ja hänen katse oli kohti Paulan haaroja, Paula siirsi toista jalkaa ja vilautti muka vahingossa punaisia häpyhuuliaan JK:lle. Reaktio oli odotettu. Arvasimme mitä lähes kokemattoman poikamiehen mielessä tapahtui kun hän näki vilauksen turvonneista, kiimasta kiiltävistä häpyhuulista. JK veti viskiä henkeen, alkoi yskiä, ja yritti saada ilmaa keuhkoihin. Paula tarrasi kynsillä käteeni ja yritti kovin ponnistuksin pidättää naurua. Myös minulla oli täysi työ pysyä pokerina. Tilanne rauhoittui vähitellen mutta meni jonkun aikaa ennen kuin Paulan kanssa uskalsimme taas katsoa toisiamme silmiin.

 

Toinen viskipullo oli jo tyhjenemässä kun minulle tuli tarve päästä vessaan. Nivusiani kihelmöi entistä enemmän ja kaluni oli nyt kokoajan puolikovana. Tiesin ettei Paulankaan kiima ollut ainakaan vähentynyt. Olemme molemmat sellaisia että kun promillet nousee niin kiima kasvaa ja estot vähenee.

   – Minun pitää käydä veskissä, sanoin ja nousin Paulan vierestä. Kiersin JK:n selän takaa, iskin Paulalle silmää ja nyökkäsin kohti JK:ta. Paula nyökkäsi huomaamattomasti ja hymyili ymmärtävästi. Juuri kun poistui mökistä kuulin kuinka Paula tahtoi JK:n viereensä sohvalle. Viivyttelin tahallani vessareissulla antaen Paulalle aikaa saada JK todella innostumaan.

Kun vartin päästä hiippailin takaisin tupaan, JK:n toinen käsi oli kiertynyt Paulan ympärille sormien puristaessa kovaa nänniä ja toinen käsi oli paljaalla alavatsalla. Paulan käsi puristi farkkujen läpi JK:n kovettunuttua kullia. Minut huomattuaan JK yritti hätäisesti irrottautua, mutta Paula tarttui hänen käsiin ja kehotti jatkamaan. Näin JK:n ajattelevan ankarasti, mutta promillet ja himot veivät voiton. Hän keskittyi Paulaan. Paula levitti reisiään kutsuvati antaen poikamiehelle vapaan pääsyn herkkukoloonsa. Mies laittoi etusormensa arasti häpyhuulille ja alkoi varovasti hieroa klitorista. Paula pyöritti lantiota.  Huomasin hänen haluavan hiukan kovempia otteita, mutta JK ei oikein ymmärtänyt. Pian Paula turhautuikin sormipeliin, nousi sohvalta vetäen JK:n mukaansa. Hän johdatti miehen pirttipöydän ääreen ja asettui sille viekoittelevasti vatsalleen nostaen samalla takamuksensa oikein tyrkylle. JK empi, vilkaisi hätäisesti minua, mutta kun vain hymyilin, hän tarttui vapisevalla kädellä yöpaidan helmaan siirtäen sen ylös. Paulan upea pylly ja karvaton, kiimasta märkä, helakanpunainen pillu tarjoutui upeasti näytille. JK nielaisi kuuluvasti ja katsoi sitä haltioituneena.

   – Maista minua, Paula sanoi käskevästi.

JK seisoi hetken hievahtamatta mutta polvistui pian lattialle ja kosketti kielellä arasti turvonnutta klitorista. Paula voihkaisi kuuluvasti ja levitti lisää jalkojaan paljastaen kunnolla koko hekumakolonsa. JK rohkaisi itsensä, alkoi kiimaisena nuolla ja suudella pillua. Olin varma että tämä oli ensimmäinen kerta kun hän todella maistoi naista. Otteet olivat rajuja kuin suoraan pornoleffoista mutta Paula pitikin rankemmasta kielipelistä.

– Kannatta katsoa aikuisten opetusfilmejä. – Ajattelin huvittuneena.

Paula voihki ja kiemurteli pöydällä näyttäen oikeasti nauttiva. Pian Paula kuitenkin kyllästyi kun homma ei edennyt ja käskytti miestä tiukasti, lähes armeijatyyliin: – Nyt kovaa sisään!

JP suorastaan hyppäsi ylös. Hänen suunympärys kiilsi märkänä Paulan pillunnesteestä. Hän riuhtaisi kiireesti housunsa alas ja oli sotkeutua lahkeisiin. Kova, vapautettu kyrpä ponnahti uljaasti pystyyn. Hän asetti terskansa tarjolla olevan pillun huulille ja alkoi työntyä hitaasti sisään.

Katsoin ensin hieman hädissäni tai paremminkin mustasukkaisena kun hänen tumma, suonikas kyrpä – mutta onneksi pienempi kuin minun – katosi pikkuhiljaa tiukaan ja limaiseen pilluun.

Kun JK aloitti naimisen, huomasin kameramme kirjahyllyssä, otin sen ja aloin räpsiä kuvia. Paula näytti todella nauttivan JK:n kyrvästä. Tunsin hiukan mustasukkaisuutta hänen hurmioituneesta ilmeestä. Mutta kun sain hyviä lähikuvia hänen kasvoista ja tiukkaa pillua hyväksi käyttävästä kalusta, keskityin pelkästään kuvaamiseen. Välillä otin videokuvaa siitä, kuinka poikamiehen lähes käyttämätön, tai ainakin naisiin vähän käytetty kyrpä kynti vaimoni vakoa. Pian huomasinkin JK jännittyvän ja arvasin hänen laukeavan alta aikayksikön. Paulakin oli pienen hekuman kynnyksellä ja kun JK laukesi, näytti Paulakin saavan pienen orkun. – Tuohan oli ihan teinikamaa. – Ajattelin hyvilläni.

JK puuskutti hetken ja veti sitten veltostuneen kullinsa ulos.

Tyrkkäsin mitään puhumatta kameran JK:lle ja riuhtaisin kylpytakin päältäni. Tartuin Paulaan ja käänsin hänet selälleen pöydälle. Riuhdoin kiroilevat siilit ylös hänen kainaloihinsa, paljastaen upeat nöpöttävät nännit. Käytöstä tulipunainen sykkivä pillu työnsi hohtavanvalkoista spermaa ulos lisäten entisestään kiihkoani. Asetin räjähdyspisteessä olevan terskani häpyhuulien väliin ja työnnyin rajusti sisään. Kuuma sykkivä pillu ympäröi tiukasti kullini. Olin hetken täysin liikkumatta nauttien emättimen supisteluista. Tartuin koviin, turvonneisiin nänneihin rajusti ja aloin raivoisasti naida. Paula alkoi vaikertaa mielettömästä kiimasta, mikä sai minut panemaan kaiken peliin.

JK oli saanut kiskottua housut takaisin jalkaan ja hänen arasti ottamat kuvat vain lisäsivät muutenkin valtavaa kiihkoani. Olisin voinut laueta saman tein, mutta olin päättänyt näyttää mihin kunnon mies pystyy ja pelkkä sisu piti spermalastin sisälläni. Pian Paula kiemurteli hurmiosta ja huusi nautinnosta, mikä sai minut entisestään lisäämään voimaa ja vauhtia. Lopulta kun hän kouristeli ja vääntelehti valtavan orgasmin kourissa ja hänen jalat kietoutuivat ympärilleni, puristaen musertavasi lanteitani, en voinut muuta kuin antautua. Hillitön orgasmi ravisteli minua ja tyhjensin itseni hänen sisään. Makasin siinä läähättäen vielä tiukassa jalkaotteessa ja samalla vilkaisin tuimasti hymyillen JK:ta. Hän laski hämillään kameran pöydälle ja lähti valumaan ovelle päin. Kohta kuuluikin varovainen oven avaus ja yhtä varovainen sulkeutuminen. Katsoin Paulaa silmiin ja purskahdimme nauruun.

   – Taisi JK mennä hiukan hämilleen, kähisin naurun lomasta.

   – Varmasti. Ja sinulla taisi olla siinä vähän suomi–ruotsi maaottelumeininkiä, Paula totesi hihitellen edelleen hengästyneenä.

Ja Suomi voitti 4-0 – ajattelin omahyväisesti.

Myöhemmin iltayöstä latasimme kuvat tietokoneelle. Ne olivat niin kiihottavia että piti ottaa vielä jatkoerä.